Kokemuksia työskentelystä

What do our seasonal workers think about their work and life on our farm?

Enpä olisi osannut arvata, millaiseen Suonenjoen seikkailuun koronakevät ja sen myötä kariutuneet reissuhaaveet minut johdattaisivat. Saavuin Marjakatrilliin työskentelemään ensin istutus- ja hoitotyössä osana lämmintä ja kannustavaa työporukkaa. Kesän edetessä yhteisöön liittyi useita muita kausityöntekijöitä, joiden kanssa vapaa-ajan vietto tuntui aivan lapsuuden kesäleiriltä. Mieleeni ovat erityisesti jääneet seikkailut Rieponlahden hiekkarannalla, rantalentopallo kylän kentällä sekä lukuisat keskiviikko-illan pizzeriakäynnit paikallisessa ravintolassa.

Tiia, Kuopio


Marjakatrillin tilalla majoittuessa ja mansikanpoimijana työskennellessä yhdistyivät kivasti työ ja vapaa-aika. Lähiseutua tuli tutkittua kävellen ja Suonenjoelle pääsi helposti tilan autolla isommallakin porukalla ostoksille tai vaikka rannalle pelaamaan ja uimaan. Aamuisin työt alkoivat kuudelta ja sai kyllä todeta, että ripeydestä ja sitkeydestä on poimijalle etua. Itse tykästyin sadevaatteisiin, jotka sadepäivien varalle jaettiin. Työskentely hyödytti myös opintojani, sillä suoritin tilalla harjoittelun, johon kuuluvien keskustelujen myötä sain syvällisempää tietoa mansikanviljelystä.

Johanna, Jyväskylä

Ми працюємо на фермі Marjakatrilli п'ять років. Для нас робота розпочинається в травні і ми саджаємо полуницю і доглядаємо за нею. В червні місяці прибувають інші працівники і ми збираємо полуницю разом. Колектив у нас хороший і атмосфера дружня.Також ми маємо гарні умови для проживання. У вихідний день ми відпочиваємо на озері і рибачимо.Природа у Фінляндії чудова. 

Olena & Ruslan, Ukraine


Вперше я потрапила до Фінляндії в 2017р. Подруга Іра запропонувала разом поїхати і ми вже 4 роки їздити на одну ферму. Фінляндія для мене це нова культура, сезонний заробіток і відпочинок за кордоном. Природа схожа на українську. Але холодніше і більш вологий клімат. Чисте чисте повітря!!!

Робота тяжка, але добрий заробіток. Тому у нас збір полуниці, як змагання чим швидше і більше - кращий заробіток. Фінів, яких я зустрічала були приємні і привітні. вільний час ми проводили на природі, фотографувалися і ходили на озеро. Добрі умови на фермі, турботливі хозяїва, нові знайомства, друзі. Дякую за нові враження і турботу Каti-Maria!

Olha, Ukraine


Kesä 2020 Marjakatrillin tilalla oli minulle ja ystävälleni Marittalle unohtumaton kokemus! Oli hienoa päästä tekemään ruumiillista ulkotyötä ja olla mukana kotimaisen ruoan tuotannossa. Majoitustilat olivat siistit ja kotoisat. Isossa keittiössä vietimme ihania yhteisöllisiä hetkiä sekä kansainvälisten että suomalaisten poimijoiden kanssa. Uudet tuttavat ja ystävät olivatkin yksi antoisimmista asioista.

Kausityö mansikanpoimijana oli harvinaisen hieno tapa viettää kesää ulkona huikeissa puitteissa. Kroppa oli kovilla, mutta se oli erittäin tervetullut kokemus siistiä sisätyötä tekeville Y-sukupolven kaupunkilaisille. Kati-Maria on työnantajana parempi kuin voisi toivoakaan; rehti, oikeudenmukainen, napakka ja äärimmäisen mukava! 

Anna, Jyväskylä

We came as a couple to the farm where we stayed with the other employees. We decided to pay for the accommodation at the farm which was a good decision, because that way we got to know the other employees from all around the world and the commute was short in the mornings. The atmosphere was encouraging and we couldn't have asked for a nicer employer than Kati-Maria. The work presented a physical challenge, but we took on that challenge and were are really happy with our experience at Marjakatrilli's farm. :)

Peppi, 23 Lorenzo, 27, Rovaniemi